sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Keväisen lauantain lounas ja päivällinen (2.4.2016)

Perjantai-iltana käteeni tarttui Yhteishyvän Ruoka-lehti. Siitä löytyi heti pari ruokaohjetta joita halusin testata. Niinpä kiirehdin lasten iltapalan jälkeen kauppaan, minulle sopii nämä illan aukiolopidennykset. Yksi ongelma siinä kyllä on, aina ei kaikkea enää siihen aikaan löydy. Varsinkaan perjantai-iltana. Niinpä jouduin vähän muuttamaan toista ohjetta, broilerinjauhelihan sijaan jouduin tyytymään naudanjauhelihaan.
Lauantaiaamun sai viettää rauhassa kiirehtimättä. Lounaaksi valmistin broileri-pinaattipyörykät eli siis naudan-pinaattipyörykät ja tomaatti-fetasalaattia sekä ruisrouheleipää. Suosittelen! Tosin, ensi kerralla vähennän suolan määrään ja kokeilen broilerinjauhenlihasta. Oli nopea valmistaa ja herkullinen.


Tomaatti-fetasalaatti

Tämä tekniikka tökkii välin ja pyöryköiden kuva katosi bittiavaruuteen, mutta selviämme näinkin.

Päivälliseksi tein quinoa-mustapapuseoksella täytettyjä paprikoita. Ohjeessa käytettiin Enchilada kastiketta, mitä en ainakaan toistaiseksi ole suomen kaupoista löytänyt. Ystäväni toisessa yhteydessä muistutti Googlen ihmeellisestä maailmasta ja sieltä löytyi sopiva ja nopea ohje kyseisen kastikkeen tekemiseen.

Täytetty paprika tyttäreni valitsemilla lisukkeilla.

Paprikan kanssa voi laittaa lisukkeeksi avokado viipaleita, ranskankermaa, korianteria, tomaattikuutioita, maissilastuja, jne. Voi käyttää ihan sitä mitä tekee mieli. Paprikat oli herkullisia ja tämän voi tehdä uunissa tai crock pot-haudutuspadassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti